.

Hän jota ei koskaan ollutkaan Lyrics

Pala palalta kokoaa hän palapeliä
Kuvaa eletystä elämästä
Painaa palan pienen pöydälleen, kunnes työ on tehty muistojen taistelusta
Tuo kuva on tyhjä taivas, allaan kaartuva karu kivinen pelto
Kääntyessään katsomaan peiliin eteisessään, näkee kuvansa tuhkaksi varisevan
Kuin rapistuvan aaveen jonka tuuli pyyhkäisee ikkunasta
Tämän hän jälkeensä jätti heille, laulun kesken matkaa kaatuneille
Heille jotka eivät matkaa tätä yksin kestäneet, jotka eivät etsimäänsä milloinkaan löytäneet
Tämän laulun hän jätti heille, unohdetuille ja unhoon hiipuneille
Luovuttaneille ja epäonnekkaille, jotka harhailivat loppuun asti
Löytämättä tietä kotiovelleen

Lukekoot hänen hautakivessään daa daa daa daaa
Hän joka ei täällä kaiketi koskaan ollutkaan
Hän joka oli yksin tänne tullessaan
Yksin hän eli, yksin lähti hymy karu kasvoillaan

Elämä on pelilauta jota ei hävitä ei voiteta
Umpikujaan pelattua ei sitä kaappiin pois pöydältä taiteta
Sitä pelataan kunnes nauretaan, itketään
Murtuneen sydämen palasia pois rinnasta kitketään
Kaikki on kuin unta muistelisi, jälkeen riettaiden rientojen
Kuka matkallaan menettää kaiken, kuka saa
Tiedä häntä, mutta tämä peli pelataan viimeisen hengenvetoon
Ja vähin äänin alkuruutuun palataan
Mitä paljastuvan näkee sisältään, kun kivinen takki harteilta veistetään
Tahtoi löytää etsiessään valloittajan, vaan löysi laivan myrskystä toiseen ajelehtivan
Hän on läpikuultavan aaveen kaltainen, kuin hauras muisto painajaisunien
Joka tiedä ei mitä häneltä täällä vaaditaan, siksi onkin hän kaikki ja ei kukaan
Vain satunnainen vieras haaveilijoiden kylpylässä
Hän toivoo että unelmansa muutamat nää, jäis jälkeensä hänen vielä hetkeksi elämään
Jotta kämmenensä jäljen painanut, olis laastiin vielä märkään, kivettyvään
Hetken hän murehti tanssi ja nai, ja yhden asian täällä tietää vain sai
Hän ei ole kukaan niistä joksi väitetään
Vaan joku toinen, joka lasi kädessään kiitti ja k**arsi, unelmansa vieden mennessään

Report lyrics