Risteyksessä odottelen paholaista saapuvaa
Istun siinä harmaantuen, kukaan ei tule vaatimaan
Tosissaan ja kaikkeen valmiina, maailmasta luopuneena
Aistimusten taakasta niin tiukkaan sovitellusta
Viimein kun jo melkein luovun astuu hämäristä hahmo
Joka voisi olla nainen, joka voisi olla mies
Nostaa käden huulillensa halkeilleille, kuiville
Kuiskaa että kaikki kuulee silmiin katsoo jokaista
Tule minun luokseni, tule minun kanssani
Valu minun päälleni, loista minun silmiini
Tule minun luokseni, tule minun kanssani
Valu minun päälleni, loista minun silmiini
Ota neuvoa enkeliltä, koskaan et tajua vastausta
Ota neuvoa enkeliltä, koskaan et tajua vastausta
Hiipuu tuulet, joet pysähtyy, ihoon syöpyy kirjoitusta
Raakuuksia lakikirjoista, sopimuksia lihassa
Lakkaa uskomasta sanoihin, lakkaa uskomasta aisteihin
Lakkaa uskomasta muistoihin, lakkaa uskomasta ääniin!
Tule minun luokseni, tule minun kanssani
Valu minun päälleni, loista minun silmiini
Tule minun luokseni, tule minun kanssani
Valu minun päälleni, loista minun silmiini
Tähän asti kirjoitettu, tähän asti eletty
Tänne missä valokaan ei koskaan kulje mielellään
Kun se tumma ilmanhenki astuu alas taivaan teiltä
Etsiitiedolleen tukea, seuraa kysymyksen tuoksua
Ilman hapertama putki loivaan kulkee seinänviertä
Alas tummaa käytävää, valon harmaan läikittämää
Kantaa ääntä vaikertavaa rohtuneessa nielussaan
Aika kasvaa, hetki vääntyy, häipyy huoneen oven taa
Istuu patsas miehen muotoinen, maksoittuneen veren värjäämä
Pultattuna tuoliin rautaiseen, vihittynä hetken kauneuteen
Kasvoilla ei enää ilmettä, sydämessä tilkka verta
Käsi kuiva, huulet rohtuneet, side tiukka silmillä
Tähän asti kirjoitettu, tähän asti eletty
Ja tähän asti kirjoitettu, tähän asti eletty
Luota lukuun, itseesi ja pyhään geometriaan!
Luota lukuun, itseesi ja pyhään geometriaan!
Istun siinä harmaantuen, kukaan ei tule vaatimaan
Tosissaan ja kaikkeen valmiina, maailmasta luopuneena
Aistimusten taakasta niin tiukkaan sovitellusta
Viimein kun jo melkein luovun astuu hämäristä hahmo
Joka voisi olla nainen, joka voisi olla mies
Nostaa käden huulillensa halkeilleille, kuiville
Kuiskaa että kaikki kuulee silmiin katsoo jokaista
Tule minun luokseni, tule minun kanssani
Valu minun päälleni, loista minun silmiini
Tule minun luokseni, tule minun kanssani
Valu minun päälleni, loista minun silmiini
Ota neuvoa enkeliltä, koskaan et tajua vastausta
Ota neuvoa enkeliltä, koskaan et tajua vastausta
Hiipuu tuulet, joet pysähtyy, ihoon syöpyy kirjoitusta
Raakuuksia lakikirjoista, sopimuksia lihassa
Lakkaa uskomasta sanoihin, lakkaa uskomasta aisteihin
Lakkaa uskomasta muistoihin, lakkaa uskomasta ääniin!
Tule minun luokseni, tule minun kanssani
Valu minun päälleni, loista minun silmiini
Tule minun luokseni, tule minun kanssani
Valu minun päälleni, loista minun silmiini
Tähän asti kirjoitettu, tähän asti eletty
Tänne missä valokaan ei koskaan kulje mielellään
Kun se tumma ilmanhenki astuu alas taivaan teiltä
Etsiitiedolleen tukea, seuraa kysymyksen tuoksua
Ilman hapertama putki loivaan kulkee seinänviertä
Alas tummaa käytävää, valon harmaan läikittämää
Kantaa ääntä vaikertavaa rohtuneessa nielussaan
Aika kasvaa, hetki vääntyy, häipyy huoneen oven taa
Istuu patsas miehen muotoinen, maksoittuneen veren värjäämä
Pultattuna tuoliin rautaiseen, vihittynä hetken kauneuteen
Kasvoilla ei enää ilmettä, sydämessä tilkka verta
Käsi kuiva, huulet rohtuneet, side tiukka silmillä
Tähän asti kirjoitettu, tähän asti eletty
Ja tähän asti kirjoitettu, tähän asti eletty
Luota lukuun, itseesi ja pyhään geometriaan!
Luota lukuun, itseesi ja pyhään geometriaan!